Onko ihminen tuote ja kuluerä?

Katja Sorrin puheenvuoro Keskisuomalaisessa 26.2.2007 oli nuoren opettajan ja ekonomistin näkökulma mitä on yhteiskunta ja siinä toimivat ihmiset. Kirjoitus oli selkeä sanonnaltaan ja kuvaa hyvin sitä ajattelua, johon meitä on viimeisen kymmenen vuoden aikana johdateltu. Osa meistä näkee yhteiskunnan tuotantolaitoksena ja siinä olevat ihmiset tuotteina ja lopulta kuluerinä. Tätä yksioikoista ajattelua vastustan.

Sorri kirjoittaa: ”Keski-Suomelle koulutus on teollisuuteen rinnastettava toimiala”. Tässä sanonnassa piilee viesti, joka saa rehtorin veren sakkautumaan. Koulutus ei saa missään vaiheessa muuttua teolliseksi tuotannoksi tuotteineen ja talousmittareineen. Koulutus on ihmistä ja ihmisen kehittymistä varten. Ja se, että koulutus saadaan toimimaan yhteiskunnassa kukon askeleen edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä, on tämän päivän suuri haaste. Koulutuksen tulee toki palvella yhteiskuntaa ja sen pitää aistia ne muutostarpeet mitä kulloinkin on ajankohtaista. Perusopetuksen tulo maahamme oli upea asia, sisältö vain vaatisi toimenpiteitä. Yhtenä esimerkkinä on kielipolitiikan uudelleenarviointi. Tämän ajan suuri haaste on toisen asteen koulutus. Nyt jokainen lukio kaipaisi rinnalleen kumppanin ammattiopistoista tai ainakin toisen lukion. Yksin yksikään lukio ei toimi kunnolla. Samalla pitää huolehtia korkeakoulutuksen tasosta. Samoin haasteena on saada syrjäytymisriskissä oleva 10-15 prosentin osuus kustakin ikäluokasta tekemään toisen asteen tutkinto.

Maamme tulevaisuus on kiinni korkeasta osaamisesta ja tätä osaamista vaaditaan kaikilta työtekijäryhmiltä. Korkea osaaminen edellyttää yleissivistystä, opiskelutaitoja ja elinikäistä oppimiskykyä. Jos ekonomia saa koulutuksessa liian suuren painon, seurauksena voi olla opetuksen määrän raju supistuminen ja heikko motivoituminen opiskeluun.

Toinen näkökulma liittyy lapsiperheisiin. On totta, että lapsiperheet ovat tiukoilla. Tärkeämpää on kuitenkin se, että lapset saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä. Jokaisen vanhemman tulee kantaa vastuu lapsensa hyvinvoinnista. Ajan henki suosii ja hehkuttaa turvattomuutta. Tuntuu pahalta, että lapsestakin tehdään tuote jolla voidaan jopa oikeudessa käydä kauppaa erojen ym. riitojen yhteydessä. Erityinen ihmettelyn aihe on etuuksilla pelaaminen ja elatusmaksujen maksamattomuus. Tässä voitaisiin jämäköityä ja tehdä asialle jotain.


Terve ja sivistynyt kansa on turvamme. Tässä kuten Sorri kirjoittaa, liikunnalle on erityinen arvo. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei tähän enää Kekkosta tarvita. Liikuntaharrastus lähtee koulusta hyvän opettajan motivoimana. Samoin urheiluseurat tekevät hyvää työtä liikunnan eteen. Tässäkin pitää olla realisti. Silloin kun esim. nuorten salibandyjoukkue pudottaa ensimmäisen pelaajansa ringistään perusteena heikko taito joukkueessa, on peli menetetty. Sillä hetkellä on tapahtunut muutos kohti kilpaurheilua ja se on aivan oma maailmansa, jossa terveydellä on toisarvoinen asema.


Yrjö Damskägg
lukion rehtori